Pari viikkoa siitä, kö olin viimeksi ajatellut noin, huomasin olevani sopivamassa kauppoja mahonkisesta, limisaumaisesta fiskarista.
Mulla on viitisen vuotta ollut siskon kanssa yhteisomistuksessa kymmenen metriä pitkä lasikuitufiskari (aikoinaan viranomaiskäytössä ollut malli), ja koska mulla ja siskolla ei ihan kohtaa nää näkemykset esimerkiksi veneen hyvästä hoidosta, niin nyt tuli eteen sellanen tilanne, että joko mulla ei ole sitä venettä ensi kesänä, taikka sitten mulla ei ole siskoa ensi kesänä. Päätin luopua ennemmin veneestä.
Ohjaushytin katolla toimittaa laivakoiran virkaa rhodesiankoirani Rudo.
Vaikka oon ammatiltani veneenrakentaja, mun koulu ja työt on ollu pelkästään lasikuituveneiden korjaamisia, ja koska mulla ei ikinä ole ollut pienintäkään mielenkiintoa hankkia puuvenettä, mua ei ole edes kiinnostanut opetella mitään puuveneiden hoitoon, huoltoon ja kunnostukseen liittyvää, joten lähden tähän projektiin ihan ummikkona.
Mut tää taitaa tosin olla paras tapa oppia; ostaa vaan jonkun vanhan raadon, ja lähteä sitten kunnostamaan sitä.
Olin katellut mäntyrunkosia fiskareita netistä, tuttujen kautta kysellyt eri veneistä ja mitähän, kö löysin lupaavalta vaikuttavan mäntyfiskarin Hämeestä. Sattumalta kyseinen vene oli ollut mun duunipaikan vanhalla telakalla edellisenä talvena, ja laitoin sitten viestiä duunikaverille, että muistaako se kyseistä venettä. Vastaus oli, että "Miksu!! Se on niin, et sulle pitää maksaa, jos otat sen veneen!" Pienen "Miksi? Miksi ei?" jankkaamisen jälkeen duunikaveri sano, että vanhalla telakalla on mahonkifiskari myytävänä, se vie mut kattomaan sitä joskus. Taisin yhden päivän malttaa odottaa, ennenkö pakotin sen viemään mut sinne.
Vaikka joka ikinen pinta vaati skrabaamista, hiontaa, sävyttämistä ja lakkaamista, olin ihan rakastunut.
Maksoin veneestä polttopuun hinnan, ja oon osannut varautua sellasiin ei-niin-yllättäviin menoihin. Alusta asti tiesin, että uus moottori on hankittava jostain, uudet sähkötkin kelpais, yks ikkuna on mennyt paskaksi (siis ikkunat on lasia! Viis vuotta oon kiroillu himmentyneitä pleksi-ikkunoita alimpaan helvettiin!).. Tokalla vierailukerralla totesin, että uus kalarauta on hankittava, kolmannella kerralla totesin, että reunalistakin pitää uusia.. Kauhulla odotan, mitä pilssistä paljastuu sen vedestä tyhjentämisen jälkeen.
Että sellanen projekti, ihankun duunissa ei muutenkaan sais riehua veneiden kanssa tarpeeksi. Tiedän ja kiroan jo nyt edessä olevaa työmäärää, ja sitä, että mä en todellisuudessa osaa edes kuvitellakkaan, kuinka iso duuni mulla tässä on.
Onneksi vanha telakka on melkeen duunimatkan varrella - pyörällä sotkee noin kymmenessä minuutissa takas bussipysäkille.
Tähän blogiin on tarkoitus kirjata ylös kaikki, mitä tuolla veneellä on tullut tehtyä, ja näin projektin alkuvaiheessa vähän, että mitä tullaan tekemään. Tänäänkin kö kävin siellä, ensimmäinen vartti meni roskia siirrellessä ja ihmetellessä, että mistähän hemmetistä sitä oikeen alottaisi.
Kuvat ovat ainakin aluksi erittäin upeaa Nokia N97 mini -laatua, pahoitteluni.
Heart wants what the heart wants.
Ps. Neuvoja ja vinkkejä otetaan vastaan !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti